sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Viikonloppu

Helou ! Eipä mulla ole mitään erikoista kirjoitettavaa tai kerrottavaa, mutta mua ei väsytä yhtään nii ajattelin tulla tekemään postausta. En muista millon mulla olisi ollut sunnuntai vapaa ja eilen mulla oli lyhyt työ vuoro, jotenka töiden jälkeen suunnattiin käymää kaupoilla. Koska ei ehitty käymää missää raflassa syömässä, niin ostettiin pihvit ja salatti tarpeet. Oli muuten hyvät pihvi, hintakaan ei ollut mikään paha about 13 e. Myös mukaan tarttui Cameleo merkkinen hiusväri, en oo aikasemmin "halpa" väreillä värjäillyt, mutta omasta mielestä väri oli todella hyvä ja riittoisa... Koska omistan karhean hius"tyypin" nii hiukset imevät väriä kuin pesusieni. 

Tänää sunnuntaina herättiin hyvissä ajoin ja lähdettiin koirien kanssa ulkoilemaan. PAKKANEN JA LUMI,  i love it. Koiria on paljon kivempi ulkoiluttaa, kun ei ole märkää ja kuraista. Lenkin jälkeen käytiin äidin luona naapurissa ja saatiin se tänne meille houkuteltua. Naurettii, katottiin eilinen putous ja haettiin mäkistä ruokaa nam. Vaikka ollaanki aloitettu kuntoilu ja ei syödä herkkuja, niin kai sitä saa joskus herkutella? 

Huomaatteko kuvissa mitään eroa ? 












Hyvää yötä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti